Kuntoutumisen haasteet ovat samat riippumatta siitä onko ihminen joutunut toipilaaksi vamman, onnettomuuden vai neurologisen sairauden myötä vai kaipaako hän aktivoimista iän mukanaan tuomiin vaivoihin. Olennaista on fyysisen aktiivisuuden ja levon tasapaino sekä kuntoutujan oma motivaatio voida paremmin.
Kuinka tukea ihmistä kuntoutumisessa? Kyse on kannustamisen ja lempeyden tasapainosta. Toisilla on taipumus tehdä määrätyt harjoitukset otsa kurtussa vaikka kuinka sattuisi, kun taas mukavuudenhaluisempia pitää osata kannustaa ja motivoida tulosten syntymiseksi. On selvää, että väkisin vääntämisestä on usein enemmän haittaa kuin hyötyä, ja vastaavasti laiskottelemalla ei tuloksia synny.
Potilaan näkökulmasta kuntoutuminen on kovaa työtä. Se pakottaa pois mukavuusalueelta, aivan kuten tiukka dieetti tai kuntokuuri. Sinänsä haasteet ovat samat riippumatta siitä onko ihminen joutunut toipilaaksi vamman, onnettomuuden vai neurologisen sairauden myötä vai kaipaako hän aktivoimista iän mukanaan tuomiin vaivoihin. Olennaista on fyysisen aktiivisuuden ja levon tasapaino sekä kuntoutujan oma motivaatio voida paremmin.
Nykyään ymmärretään, että riittävä uni ja tehokas kivun hoito ovat onnistuneen kuntoutuksen edellytyksiä. Keho toipuu levon aikana, ja lisäksi uni näyttäisi myös hoitavan kipua. Toisaalta hyvä kivun hoito parantaa yöunen laatua. Toki fyysistä harjoitustakin tarvitaan mutta se kannattaa aloittaa vasta sitten, kun uni ja kipu ovat hoidossa. Ammattilaisen haaste on ymmärtää potilaan tilanne kokonaisvaltaisesti ja valita keinot sen mukaisesti. Kun potilas kertoo nukkuvansa huonosti kivun takia, on selvää, että kipu ja uni on paras hoitaa ensin. Mutta niin kipu kuin unikin ovat subjektiivisia tuntemuksia, joihin myös päivän mieliala vaikuttaa. Lisätään yhtälöön fyysinen harjoitus, joka voi vaikuttaa niin kipuun, uneen kuin mielialaankin, niin ollaankin jo ihmisyyden peruskysymysten äärellä. Ei ihme, ettei kuntoutuksen polku voi olla kaikille sama.
Kun ammattilainen haluaa tietää kuinka potilaalle määrätty kipulääke vaikuttaa tai kuinka tämä nukkuu ja harjoittelee, hänen ei enää tarvitse olla pelkästään tämän oman kertomuksen varassa. Näitä muuttujia voidaan luotettavasti mitata aktigrafilla, ranteessa pidettävällä kellon näköisellä laitteella, joka mittaa unta, aktiivisuutta ja vuorokausirytmiä ympäri vuorokauden. Vastaanotolla potilaan tietoja voidaan yhdessä katsella ja analysoida. Tämän kertomus tapahtumista tuo kontekstin, joka sovittaa datan asiayhteyteensä. Jos vaikkapa uuden keinonivelen saanut potilas liikkuu varovaisesti kivuttomuudesta ja hyvästä levosta huolimatta, voidaan kenties päästä niiden syiden äärelle, jotka liikkumista rajoittavat. Onko kyseessä ihan vain aktiivisuuden puute, vai saattaisiko potilaan mieli olla matalalla ja tarvita apua? Joskus dataa tarkastelemalla saadaan näkyviin yllättäviäkin asioita, jotka eivät muutoin tulisi puheeksi vastaanotolla.
Myös potilaalla itsellään on mahdollisuus tarkastella omia tietojaan matkapuhelimen avulla vaikka joka päivä tai reaaliaikaisesti. Monelle tämä mahdollisuus lisää motivaatiota ja voimaannuttaa. Mittari tekee tulokset näkyväksi ja saa ehkä lähtemään lenkille niinä pilvisinäkin päivinä. Parhaimmillaan aktigrafi voi tehdä kuntoutettavasta kuntoutujan – oivallus, josta seuraa parempia tuloksia ja elämän laatua.